Tampereen Bridgekerho ry
 
Seuraavat pelit
Seuraava kerhoilta
Ruotsalaisella Klubilla
maanantaina klo 18
♠   ♣
Tervetuloa!
 
Viimeisin päivitys
Etusivu
30. Marras 2017 09:46 EET
Historiaa ja muistoja
30. Marras 2017 09:39 EET
 
0 0 0 0 0 0
Sivuilla käyntiä 2017
 
Jakoja ja sattumuksia
Mitä sitä tulikaan tarjottua!?

Pakinoita bridgestä – laki ja etiketti

Osa 1

30.9.2016

Mitä sitä taas tulikaan tarjottua!?

Siinä istun, tuijottelen ajatuksissani pelipaikan kattolamppua. Vähän väsyttää ja tuntuu rentouttavalta olla pelaamassa. Kahvi on hyvää, vähän liikaa Hermesetasta, kun kuppi on niin pieni. Odottelen vastustajan tarjousta. Avasin ihan ok korteilla kaksi pataa. Saisikohan tätä pelata?

Katson vasemmanpuoleista vastustajaa, joka on juuri nostamassa tarjousta pöydälle – ja huomaan sen:

Olenkin tarjonnut kaksi herttaa, vaikka piti tarjota kaksi pataa! KÄÄK!

Putoan sekunnin murto-osassa ajatuksistani tylyyn todellisuuteen. Olen tehnyt näppiksen ja VPV tarjoaa jo! Kauhukseni hän nostaa samalla hetkellä pöydälle kahden padan tarjouksen!

Mitä nyt?

Mitä tulee tehdä? Mitä laki sanoo? Voinko pelastaa itseni tästä suosta? Kuinka pitää menetellä? Mitkä ovat oikeuteni?

Huudan kilpailunjohtajan paikalle ja onnekseni tämä jähmettää partnerini. Itseasiassa, kuten niin usein, koko pöytä jäätyy hätääntyneeseen kysyvään hiljaisuuteen?

Mitä pahaa me muka olemme tehneet?

Kilpailunjohtaja saapuu paikalle ja pyydän häntä sivummalle selittääkseni (varmuuden vuoksi ilman, että muut saavat tietää), että minä olen tehnyt näppiksen. Kilpailunjohtaja huokaa pikaisesti ja katsoo minua säälien. Jeps jeps. Hän kysyy mitä on tapahtunut ja kerron, että minun oli tarkoitus avata heikolla kahdella padalla ja huomasin vpv:n tarjotessa, että pöydässä olikin kaksi herttaa. Kilpailunjohtaja vielä tarkistaa, etten ole muuttanut mieltäni tarjouksesta. - No en ole. Minulla on kuusi pataa ja singeli hertta. (Hieman jo alan hikeentyä moisesta tentistä… Olenhan nyt aika kokenut pelaaja ja oma virhe nolottaa…)

Palaamme pöytään ja kilpailunjohtaja katsoo tilanteen vielä pöydässä. Vasemmalla istuva vanhempi herra hieman protestoi kun kilpailunjohtaja käskee hänen ottaa pois kahden padan tarjouksensa ja kertoo, että minä saan korjata tarjoukseni. Mieleni tekisi nyt (tietoisena vpv:n tarjouksesta) vaihtaa avaukseni passiin (Onko mun aina pakko painaa näin oraksille!?), vaan valitettavasti se ei käy. Kilpailunjohtaja selitää minulle, että minun on korjattava tarjoukseni siihen mitä yritin ja en saa käyttää vastustajan kahdesta padasta saamaani informaatiota hyväkseni tarjotessa tai pelatessa (eikä saa partnerikaan).

Voihan P.

Herra vasemmalla ei tunnu saavan tilanteesta kiinni. Kilpailunjohtaja selittää rauhalisesti mitä on tapahtunut ja että korjaus on lain mukainen (§25A). Hän selittää myös, että vastustajana hän ja hänen partnerinsa saavat käyttää mahdollisesti saamansa ylimääräistä informaation hyväkseen.

Voi voi. Olisi ollut parempi kun OLISIN KATSONUT MITÄ TARJOAN! Anteeksi. Pyydän kaikilta anteeksi hölmöilyäni ja savun hälvettyä kirjaan mateen nollan. Partnerin ilme on tyly. Sorry taas. Rapatessa roiskuu, vai miten se nyt meni.

Tämä lainkohta oli minulle (siis tämäkin) vieras. Luulin, ettei vpv:n tarjouksen jälkeen ole enää mitään tehtävissä.

Olin väärässä.

Ylläoleva tilanne meni kuten kuuluukin. Ihan yleisesti totean, että kilpailunjohtajan kutsuminen pöytään on yleensä aina hyvä idea, jos jotain hämärää on sattunut. Lisäksi vinkki: ÄLKÄÄ TEHKÖ ENÄÄ MITÄÄN, kun kilpailunjohtaja on kutsuttu. Odottakaa häntä. Nimenomaisessa tapauksessa nimittäin tilanne olisi muuttunut, jos partnerini olisi ehtinyt tarjota. Siihen olisivat loppuneet oikeudet tarjouksen korjaamiseen. Laki on tarkka!

Mistä moinen harhakuva? No tietysti siitä, että on toisenkinlainen tilanne, nimittäin riittämätön tarjous. Se ei ole sama asia kuin tahattomasti tehty tarjous. Jos siis tarjoan kolme herttaa kolmen padan päälle, kun piti tarjota neljä (oli syy mikä tahansa), en saa korjata tarjoustani mikäli vpv on ehtinyt tarjota. Tarjoamalla hän hyväksyy riittämättömän tarjouksen (§27A1). Tässäkin tapauksessa pitäisi paikalle aina kutsua kilpailunjohtaja. Myöskään siinä tapuksessa, että on riski siitä, että olisin muuttanut mieleni, ei tarjousta saa enää vaihtaa.

Nimitäin, vähän kuten Poliisi, niin kilpailunjohtajakin on ystävä!

Lajimme on tuomarilaji ja pöytätuomiot eivät kuulu asiaan. Jos arvostat bridgeä, kutsut epäsäännöllisyyden tapahtuessa kilpailunjohtajan pöytään (joka saapuu ystävällisenä, selväsanaisena, asiantuntevana ja lakikirjan kera luoksenne ja selvittää tilanteen ystävälisesti, nopeasti ja tehokkaasti). On sitten kilpailunjohtajan ammattitaidosta kiinni, että kaikki menee kuten pitääkin. 

Muistakaa, että kun vastustaja (vaikka minä) kutsuu kilpailunjohtajan paikalle, on kyseessä lajimme sääntö, ei henkilökohtainen loukkaus. Mikäli emme kutsuisi kilpailunjohtajaa, tekisimme VASTOIIN BRIDGEN SÄÄNTÖJÄ.

 

Ja jo etukäteen, pyydän anteeksi partnereiltani, niin fiktiivisiltä- kuin oikeiltakin:

Lisää toilailuja tulossa – ennemmin tai myöhemmin.

 

Hulda Ahonen - bridgenpelailija

 

Ylläoleva tilanne on täysin sepitteellinen ja siinä ei ole yhtäläisyyksiä reaalimaailmaan. Henkilöhahmot ovat keksittyjä. Mikäli löydät itsesi tarinoiden henkilöistä, olet harvinainen karrikatyyri J.

 

Mitä sitä tulikaan tarjottua!?
Viimeksi päivitetty : 30. Syys 2016 12:49 EEST
Täällä julkaistaan pelaajien bridgejuttuja!
Lähetä juttusi julkaistavaksi tällä sivulla. Lähetä se täällä.
Julkaisemme täällä kaikkea bridgeen liittyvää!
Juttu voi olla tehtävä tai vaikka pakina. Kiitämme kaikkia kirjoittajia jo etukäteen!
(Emme takaa analyysien tarkkuutta)
Emme julkaise ilkeitä tai asiattomia juttuja.
-H.A.-

Täällä julkaistaan pelaajien bridgejuttuja!
Viimeksi päivitetty : 26. Loka 2012 21:32 EEST
Ei pistepeli vaan tikkipeli
Tässä 22.4. pelatun kerhoillan jaossa 13 on kotona 5 16 arvopisteellä. Toiseen suuntaan taas ei ole mitään täyspeliä. Mutta miten ruutu pitää käsitellä?
Pelaa pieni lännestä kohti itää. Jos pohjoinen pelaa pienen, pelaa jätkä. Tämä auttaa siinä tapauksessa, että pohjoisella on AQ6. Jos pohjoisella on A6, pitäisi pelata K, ja jos pohjoisella on Q6, pitäisi pelata J.
Viimeksi päivitetty : 25. Huhti 2013 20:48 EEST
Puolustustehtävä
1 nt = 13 - 15 ap. Lähtökorttisi on ruutuässä, partnerisi tunnustaa nelosella ja pelinviejä kolmosella. Kuinka jatkat?


Tarjoussarjan perusteella Etelällä on vähintään kymmenen ylävärikorttia ja näin ollen korkeintaan kolme alaväreissä. Jos hänellä on kaksi ristimenevää, voi hän sakata toisen pöydän ruutukuninkaalle, kun hän pääsee kiinni, joten nyt on kiire.  Sinun on pelattava välittömästi ristikolmonen ottaaksesi ristitikit, jotka puolustus mahdollisesti voi saada.

On turhaa olla huolestunut siitä, että Etelällä on mahdollisesti ristiässä toisena.  Hänen ristihakkunsahan katoaa ruutukuninkaalle.  Siksi ristikääntö ei voi antaa mitään etua, mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys sitoumuksen pietittämisessä. PS

Viimeksi päivitetty : 25. Marras 2012 14:21 EET
Mitä jatkaa?
Kuinka suunnittelet puolustuspelin seuraavassa?

Istut Läntenä ja lähdet ruutuässällä. Itä antaa pyyntömerkinannon kakkosella ja Etelä tunnustaa nelosella.  Jatkat ruutukuninkaalla, Itä lyö kympin ja Etelä kahdeksikon. Mitä pelaat seuraavaksi?

Partnerisi on merkinannollaan pyytänyt ruutujatkoa. Hän on tehnyt sen ehkä siksi, että hän haluaa varastaa seuraavan ruudun tai hän ei halua, että pelaat jotain toista väriä. Hänellä on vapaaehtoisen tarjouksen perusteella todennäköisesti ristikuningas.  Ilmeisesti hän haluaa ruutuvarkauden.  Katsotaanpa mitä tapahtuu, jos tilannetta tarkemmin miettimättä jatkat ruudulla.

Saat ruuturouvalla tikin ja Itä sakkaa ristin.  Kun pelaat neljännen kierroksen ruutua, varastaa Etelä sen pöydän valttirouvalla.  Hän pelaa valtin huipusta ja saa loput tikit. Ei myöskään auta, vaikka pelaisit ruutuyhdeksikön rouvan sijaan.  Itä saa varkauden, mutta neljännen ruudun Etelä varastaa valttirouvalla. Jos pelaat jompaa kumpaa mustaa väriä, pelaa Etelä itse kolmannen kierroksen ruutua ja saa senjälkeen varkauden valttirouvalla.

Sinun on pelattava kolmanteen tikkiin valtti, ja kun tulet ruudulla kiinni, jatkat toisen valtin.  Näin pelaten Etelä menettää neljä ruututikkiä ja peliin tulee pieti.
PS
Viimeksi päivitetty : 26. Marras 2012 11:53 EET
10 tikin paikka - lähtökortin valinta
Millä lähdet?
Pieni hertta on luonnollinen lähtö, mutta pelinviejä ottaa herttatikin, 8 ristitikkiä ja 2 patatikkiä. Ruutulähdöllä puolustus ottaa 12 tikkiä: 5 ruutua ja 7 herttaa.
Viimeksi päivitetty : 26. Marras 2012 11:44 EET
Harjoituspelit 29.10.
Harjoituspelien jaot löytyvät kerhokilpailun tuloksista.
Harjoituspeleissä oli kaksi pöytää. Useimmat jaot pelattiin vain kerran ja niihin tuli jakoihin seuraavat tulokset:
1: 2N +3 200
2: 4
S 10 620
3: 3 W -1 100
3: 4 W -4 400
4: 3NT S +1 630
5: 2NT N 12 240
5: 3N 9 170
6: 4 S 10 420
6: 4 S 10 420
7: 3 S 9 110
8: 4E +2 -480
9: 3NT W +1 -630
10: 4E 10 -620
11: 4E 11 -450
12: 3NT W -1 50
13: 1NT S -2 -200
14: 3NT N 9 400
15: 3NT N -4 -400
16: PASS
16
: 3N +1 200
20:
4 N 10 620
23:
2W +1 -200
24:
2N +1 170
24:
2 W -2 100
25:
2 N -1 -50
27:
4 W 11 -450
28: 3NT N +1 630
28: 3NT N +3 690
Viimeksi päivitetty : 26. Marras 2012 11:43 EET
Korttimatkalla maailman laidalle - Hulda Ahonen - 2008 -


Korttimatkalla maailman laidalle…

Hulda Ahonen (2008)


Kärsin kamalasta lentopelosta.


Tästä johtuen pyrin välttämään lentämistä, jos se vain mitenkään on mahdollista. Vaikka etäisyys Helsingistä Pekingiin on noin 8000 kilometriä, totesin Suelle, että jos naisjoukkueemme pääsee Kiinan älyolympialaisiin, niin sinne pitäisi mennä junalla. Myöskään Sue ei pahemmin välitä lentämisestä joten totesikin lähes miettimättä, että matkaaminen junalla olisi hienoa ja että näin ehdottomasti tehdään.


Siitä alkoi pitkä matkamme kohti älyolympialaisia. Joukkueemme päätti tehdä kaikkensa, jotta reissu onnistuisi. Harjoittelimme, karsimme, voitimme ja taas harjoittelimme. Toisinaan tuntui todella raskaalta kun peli ei partnerin kanssa tuntunut sujuvan.


Yksi asia, mikä minulle varmistui tämän parivuotisen matkan aikana, oli se, että bridge on ensisijaisesti joukkue- ja paripeli. Yksilö voi olla kuinka hyvä vaan, mutta se ei bridgessä riitä. On oltava hyvä partneri ja hyvä joukkuetoveri.  Kilpaillessa se on välillä hankalaa. Ei ole helppoa kannustaa partneria, joka tekee virheen ratkaisevalla hetkellä (Pia tietää tämän liiankin hyvin). Harmistuminen on suuri. Toisen parin kehno esitys on vaikea niellä ilman typeriä kommentteja. Vaatii sitkeyttä ja aikaa saada joukkue toimimaan. Mielestäni me bridgenpelaajat olemme liian harvoin valmiita panostamaan siihen.


Välietappina matkallamme olivat Paun EM-kilpailut, joissa petyimme kaikki omaan suoritukseemme. Tunnelma oli valju. Työtä oli aivan hurjasti ja motivaatiota sai etsiä. Jatkoimme kuitenkin harjoittelua ja joidenkin menestyksekkäiden kilpailujen ja onnistumisen tunteiden jälkeen olikin jo aika lähteä. Lähtiessämme tuntui, ettemme olleet harjoitelleet lainkaan.


Minä ja Sue lähdimme tietysti koko joukon ensimmäisinä. Junamatka läpi Venäjän ja Mongolian kestäisi kahdeksan päivää ja olimme varautuneet parilla ylimääräisellä totuttautumispäivällä Pekingiin tulon jälkeen. Olimme varautuneet matkaan niin hyvin kuin vain pystyimme. Matkalaukkuihin oli sullottu kuppeja ja kippoja, lämpimiä vaatteita, kuppikuumaa ja nuudeleita. Jokaisella oli oma linkkuveitsi ja taskulamppu. Mukana oli myös iso kansiollinen vastustajien systeemilappuja. Meillähän olisi aikaa junassa käydä ne kaikki läpi, vaikka kahteen kertaan. Omat systeemiprujut ja tarjouslaatikko olivat myös sullottuina laukun taskuun.


Matka alkoi Helsingin rautatieasemalta saattajien kuivatessa kyyneleitään. Ero kestäisi lähes kuukauden, joten tunnelma oli sen mukainen. Matkaan lähdimme kolmen naisen voimin. Suen ja minun lisäkseni mukaan tuli paras ystäväni, bridgeä taitamaton eläinlääkäri, Merja.


Tolstoi- Juna kiidätti meidät läpi yön kohti Moskovaa. Aluksi olimme hieman järkyttyneitä. Tolstoin hytit, vaikka olivatkin A-luokkaa, eivät olleet kovin mukavat. Isot pakaasimme eivät mahtuneet mihinkään ja tilaa ei ollut nimeksikään. Minä majoituin miellyttävän venäläisnaisen kanssa ja tajusin heti ensimmäisen asian joka oli aivan toisin kuin olin luullut. Täällä ei todellakaan pärjännyt englannilla. Yhteiset hyttihetkemme olivat silti yllättävänkin puheliaita. Hän puhui venäjää ja ranskaa ja minä suomea,englantia, ja olematonta ranskaani.


Moskovan aamu oli kuulas ja kaunis. Raahasimme valtavat kapsäkkimme loputtomalta tuntuvan matkan viereiselle juna-asemalle. Etsimme kyrillisin kirjaimin tehdyistä opasteista tavaroillemme säilytyspaikkaa. Ihmisiä tungeksi joka paikassa.


 Moskova on suuri kaupunki. Siellä on eduksi, jos sattuu ymmärtämään venäjää. Me emme tietenkään ymmärtäneet, mutta onneksi Merja oli sentään ollut kaukaa viisas ja opetellut kirjaimet ja auttavasti sanoja. Minun etuni oli se, että osaan lukea karttaa ja suunnistan hyvin. Suen hyvä puoli taas on se, että hän ei edes yritä tuppautua suunnistamaan ja pysyy visusti kyydissä. Moskovan tärkeimmät nähtävyydet ehti juuri ja juuri kiertää päivässä.


Illalla suuntasimme takaisin Jaroslavskin juna-asemalle. Onneksi olimme varanneet reilusti aikaa, sillä paikallisen ruokakaupan etsimiseen meni käsittämättömän kauan aikaa. Kaupassa hamstrasimme vielä entisten ostostemme lisäksi lisää ruokaa ja vettä. Ostoksemme painoivat kuin synti ja meidän täytyi jotenkin saada myös matkatavaramme säilytyksestä junalle.


Miksiköhän aina pakataan liikaa? En voi ymmärtää miten me saatoimme kuvitella syövämme kuudessa päivässä 80 pussikeittoa. Voisimme tietysti, jollei meillä olisi ollut varmuudeksi mukana myös nötköttiä, nuudeleita (20 pussia), juustoa, hedelmiä, leipää, mehuja, suklaata, tonnikalaa, puuroa (20 pussia) ja tietysti teetä ja kahvia.  Tarkoituksemme oli syödä myös ravintolavaunussa. Hullujahan me olemme.


Uskomatonta sitkeyttä osoittaen saimme raahattua roinamme junaan. Tämä juna menisi Pekingiin asti. Hytit olivat Tolstoin jälkeen positiivinen yllätys. Laukkumme mahtuivat hyvin sänkyjen alle tehtyyn tilaan ja pedit olivat päällekkäin, jättäen hytin toiseen reunaan tilaa miellyttävälle nojatuolille. Isosta ikkunasta ei vielä näkynyt muuta kuin Moskovan valot pimenevässä yössä.


 Tällä kertaa Sue sai meistä hyttiseurakseen uuden matkatoverin. Brittilady, freelancertoimittaja Jane James istui porukkaamme kuin valettu. Saattaa kyllä olla, että hänelle jäi suomalaisista hieman erikoiset muistot, mutta hauskaa meillä oli. Pekingissä hän jopa kutsui meidät illalliselle upeaan Hutong-kotiinsa.


Trans-Mongolian junassa on oma, hieman unettava tunnelmansa. Juna syö kiskoja vaivuttavan kolahtelun tahtiin ja maisema muuttuu hitaasti mutta varmasti. Ensimmäisten päivien kyräily kanssamatkustajien kanssa muuttuu tuttavuudeksi naapurien kanssa. Pysähdykset ovat kohokohtia, joita odotetaan. Aikataulut heittelevät kun ylitetään useita aikavyöhykkeitä. Junassa eletään Moskovan aikaa, vaikka on selvää, että kellonaika ja todellisuus eivät täsmää. Kaiken kukkuraksi Sue eli suomen aikaa, joten kukaan ei koskaan ollut aivanvarma mitä kello oli.


Kellonaika on sikäli tärkeä, että ravintola aukeaa Moskovanajan mukaisesti yhdeksältä ja jos aikoo saada kahvinsa ja mahdollisesti jotain muuta aamiaista kun pussikeiton tai nuudeleita, on ravintolassa syytä olla ajoissa.


Toinen asia, mikä minulle matkan aikana selvisi, oli että Venäjä on todella suuri maa. Se todellakin jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Hinteliä kapearunkoisia koivuja on Siperiassa silmänkantamattomiin. Uralin ylitettyämme tajusin, että olemme vasta alkumatkassa, vaikka olimmekin jo Aasian puolella.


Päivät kuluivat junan jyskyttäessä tasaisesti kilometrejä niellen. Bridgenpelaajia emme junasta löytäneet, mikä sinänsä oli yllätys, mutta pelikorttimme pääsivät kyllä käyttöön, kun Suen kanssa opetimme Merjan ja Janen pelaamaan lupausta. Kovin hyvätasoinen ei korttirinkimme kuitenkaan ollut. Merja ja Jane eivät ymmärtäneet minun ja Suen tarvetta analysoida jakoja ja mielellään vaan katsoivat mitä kortteja heidän eteensä ilmestyi. Kaiken pelaamisen jälkeen Merja vain totesi, ettei ollut tajunnut kuinka hyviä minä ja Sue olimme pelaamaan korttia. Mitähän hän ajatteli? Olimme kuitenkin menossa pelaamaan korttia älyolympialaisiin…


Jaoimme Suen kanssa vastustajien systeemilaput ja yritimme katsoa niitä läpi. Jotenkin vain ohikiitävä maisema, milloin joki, milloin ränsistynyt datža, käänsi katseemme pois tylsistä systeemilapuista. Oli matkasta bridgellistä hyötyäkin. Sekä Sue ja Raija, että minä ja Pia, pelaamme samaa sangisysteemiä. Se on jostain syystä ollut minulle erityisen hankala oppia. Onneksi Sue on hyvä opettaja. Hän teki minulle jakoja, joita sitten tarjosimme. Muistin ilokseni lähes kaikki mahdolliset sarjat, kunnes olimme jo miltei lopettamassa, kun eteeni tuli seuraavanlainen siirtosarja: 1NT-2H*siirto pataan-2S-3S*” Tämähän on systeemissämme vaatimus” muistelin. Sue tarjosi seuraavaksi neljä pataa ja jako vaikutti minusta selvältä. Kunnes Sue huomautti, että olin luvannut viiden kortin ristisivuvärin ja täyspelivaatimuksen. Kauhistuin… luin tarkkaan (taas) systeemimme sangiosion ja tapauksen jälkeen muistan varmasti, että ylävärisiirron jälkeen kolme pataalupaa aina viiden kortin ristin.


Pikkuhiljaa junan niellessä kiskoja alkoi maisema muuttua. Eräänä aamuna heräsimme auringonnousuun Baikalilla. Oikealla puolellamme näyttäytyi mahtava lumihuippuinen vuoristo ja vasemmalla puolellamme maailman syvin järvi vaaleanpunaisen auringon noustessa. Se oli aika huikaisevaa.


Kyseinen osa matkaa tehtiin Buriatian autonomisessa tasavallassa. En ollut koskaan kuullutkaan moisesta. Merjan poika oli tosin jo ennalta nähnyt tämänkin paikan, tosin hän oli nimennyt sen Absurdistaniaksi.Ilmeisesti häntä hieman arvelutti päästää äiti junalla toiselle puolelle maapalloa. Buriatian pääkaupunki Ulan Ude jäi taakse samalla kun maisemat muuttuivat täysin puuttomaksi heinikkoaavikoksi. Jännittävän, paljon paperientäyttöä sisältäneen rajanylityksen jälkeen, saavuimme Mongoliaan. 


Mongolia oli matkan osista mielestäni vaikuttavin. Mongoliassa ei ole puita. Kumpuileva ruohoaava jatkuu silmän kantamattomiin. Laiduntavat eläinlaumat täplittävät näkymää paimentajiensa jurtta-asumusten lähistöillä. Ainoa, mikä on aidattua, on junarata.


Trans-Mongolian junassa on aina käytössä paikallinen ravintolavaunu, joten se vaihdetaan aina maan rajoilla. Meillekin jäi hieman epäselväksi mitä valuuttaa siellä milloinkin hyväksytään, mutta totesimme, että kaikki neljä, ruplat, eurot, dollarit ja jenit kävivät kaupaksi.


Junamme jyskytti hiljalleen ylöspäin kumpuilevia rinteitä Mongolian tasangolle. Kaikki odottivat Kobin autiomaata. Olimme jo nähneet auringonnousun Baikalilla ja matkan ehdoton must olisi nähdä myös auringonlasku Kobissa. Autiomaa sinällään ei ole kovin mielenkiintoinen. Hiekkaa ja tupasheinää on silmän kantamattomiin. Jotain eläinten luurankoja makasi radanvarressa suurien petolintujen tarkkaillessa maisemaa sähköpylväiden päistä. Se mikä junassa sai autiomaan tuntumaan todelta, oli hiekka.


Täydeltä terältä paistava aurinko lämmitti junamme vaunut läkähdyttäviksi ja avasimme tietysti käytävän ikkunan. Yhtäkkiä koko junavaunu oli täynnä hienoa hiekkapölyä. Kaikki vaunussa oli muuttunut harmaaksi. Ymmärrettävästi vaunuvahtimme, herttainen ja pitkä Kiinalaispoika, Simon, halusi sulkea kaikki ikkunat. Lohdutukseksi pidimme Merjan kanssa säilykehedelmäkutsut Suelle ja Janelle hytissämme. Jane tosin oli hyvällä tuulella muutenkin, voitettuaan vetomme siitä kuka näkee ensimmäisenä kameleita. Jane voitti itselleen toiseksiviimeisen Fazerin suomisuklaapatukkani.


Seuraavana yönä ylitimme jälleen yhden, ja nyt viimeisen, rajan. Olimme saapuneet Kiinaan.


Kiinassa kaikki oli viljeltyä ja järjestyksessä. Selvästi kotiinsa kaivannut Simon intoili käytävällä ja osoitteli eri paikkoja ja patisti minua valokuvaamaan kaikkea. Hänen mielestään missään ei olut yhtä kaunista. Onnistuimme jopa kuvaamaan Kiinan muurin joka seurasi matkaamme jonkin aikaa laakson laidalla.


Juna saapui Pekingiin noin kello kahdelta iltapäivällä.Vaikka matkan aikana olimme yrittäneet siistiytyä laavuaarissa kylmän veden turvin, olimme todella likaisia. Kaipasimme suihkuun ja syömään. Kahdeksanpäivän junamatka on myös varma tapa saada jalkansa turpoamaan. Likaisina, väsyneinä ja kävellen kuin norsut, ronttasimme tavaramme ulos junasta, josta oli tullut jo lähes koti.


Pekingiin saapuminen oli kokemus sinänsä. Ihmisiä oli jokapaikassa. Juna-asema oli piiritetty ihmisillä. Aluksi emme olleet päästä ulos, mutta ilmeisesti Kiinalaiset ovat tottuneet valtavaan ihmismassaan ympärillään ja jotenkin eteemme aukesi polku tuhansien ja taas tuhansien ihmisten joukon läpi. Maksettuamme aivan liian paljon pimeälle taksille (joka oli ainoa jonka löysimme), matkustettuamme sillä neljän kilometrin matkaa yli tunnin, pääsimme vihdoin hotellillemme. Se nautinto, jonka tuosta ensimmäisestä matkanjälkeisestä suihkuhetkestä sai, oli jo itsessään koko tuon matkanarvoinen.


Matka oli ohi ja itse koitos vasta edessä. Nautiskelimme Pekingin ruoista ja nähtävyyksistä vielä kolme päivää hotellista käsin, ennenkuin siirryimme olympiakylään ja rupesimme pelaamaan. Pelasimme alkusarjassalohkossa F, jossa oli 18 maata, jossa tavoitteemme oli päästä viiden parhaan joukkoon. Tiesimme tavoitteen erittäin kovaksi, mutta uskoimme, että se olisi mahdollinen.


 Uskomatonta kyllä junassa vastaan tullut sangisarja tuli vastaan heti ensimmäisessä ottelussamme.  Partnerini avasi 1NT(12-14) ja minulla oli kortit: A 9 K T 9 8 7 7 K Q T 9 5. Mietin mihin nämä riittäisivät. Vaikka partnerini oli avannut vain heikolla sangilla, oli korteissa mielestäni pelivoimaa, joten suunnittelin tarjoavani ensin siirron kahteen herttaan ja sitten tarjoavani kolme pataa näyttäen viidenkortin ristivärini. Usein oikea pelimme saattaisi olla jopa ristipeli. Tarjosin kaksi ruutua ja odottelin kelkkaa toiselta puolelta. Partnerini, kuten niin usein, pilasi kuitenkin suunnitelmani. Hän oli tarjonnut kolme herttaa kahden sijasta. Sopimuksemme mukaan se lupaa vähintään neljä herttakorttia, mutta vain minimivoiman.” Hmm… partnerillani (jonka mielestä 11 on usein 12 pistettä) ei varmasti ole enempää kuin 12 pistettä”. Mietin aikani ja päädyin positiivisena ajattelijana yrittämään slammia. Jos partnerillani olisi ristissä iso kuva, voisi 12 tikkiä järjestyä helpostikin. Tarjosin 3 pataa, joka oli cue-tarjous, johon partnerini ilahdutti minua neljän ristin cue-tarjouksella. Tietäen, ettei meillä ollut kovin paljon voimaa, päätin kuitenkin kysyä vielä ässien määrän.


Ässät riittivät ja tarjosin Pian kuuteen herttaan. Ruutuässäaloituksen jälkeen toivottelin tapani mukaan partnerilleni onnea ja totesin,että hän tarvitsisi sitä. Pia vain totesi hyväntuulisesti, että ei tämä mikään kovin huono slammi ole ja otti 12 tikkiä.


koko jako:                                                 K 8 7 6

5

A K J T 9

8 4 3

Q 5                                                A 9

A Q 6 3 2                                     K T 9 8 7

6 5 3                                             7

A 7 2                                            K Q T 9 5       

 

J T 4 3 2

J 4

Q 8 4 2

J 6


Laskennassa joukkuetoverimme olivat iki-onnellisia, kun emme menettäneet imppejä jaossa, sillä he olivat kilpailleet sarjassa ja täydeksi yllätyksekseen ajaneet vastustajansa kuuteen herttaan, tarjoamalla viisi pataa viiden hertan päälle. Ensimmäinen ottelumme päättyi lupaavasti 19-11 Tanskaa vastaan.


Alkusarjan edetessä huomasimme kuitenkin taistelevamme kärkisijoista. Loppujen lopuksi kohtasimme viimeisenä maana kotimaa Kiinan nimivahvan joukkueen. Varmistimme lohkovoittomme voitolla Kiinasta numeroin 24-6.


 Se tuntui uskomattomalta. Joukkueemme ilmeet olivat sellaisen varauksettoman ilon ja tunteen valtaamat, etten usko sellaista enää koskaan näkeväni. Valitettavasti hyvä vireemme ei enää riittänyt ensimmäistä pudotuspeliä pidemmälle ja putosimme Turkkia vastaan. Tunteet olivat nyt päinvastaiset. Nälkä, kun kasvaa syödessä.


Minulla on lentopelko. Takaisin joutuisin kuitenkin lentämään ja vieläpä yksin, kun Suen koti-ikävä kasvoi niin suureksi, että hän hankki uudet lentoliput ja lähti kotiin jo suunniteltua aiemmin. Onneksi Bridgeä pelataan kaikkialla. Lentokentällä totesin, että rakkaan naapurimaamme, Viron joukkue oli palailemassa kotiin. He lensivät Helsingin kautta. En joutunutkaan lentämään yksin.


Parasta tässäkin matkassa oli kuitenkin kotiinpaluu. Kuten Simonin, niin minunkin mielestäni kotimaa on kaikkein kaunein.

 

 

 

 

 

 

 

 

Viimeksi päivitetty : 26. Loka 2012 21:32 EEST